Tämä on tarina pienen ihmisen uupumuksesta ja matkasta joogaopettajaksi, sekä takaisin omille jaloilleen. Samalla tämä on läpileikkaus yritykseni ensimmäisistä vuosista.

Minusta ei ikinä pitänyt tulla yrittäjää. Muutama vuosi sitten kalenterini oli kuitenkin liian täynnä. Olin kokoaikatyössä sosiaaliohjaajana vammaispalveluissa, ohjasin joogaa useana iltana viikossa, tein aktiivisesti omaa joogaharjoitusta ja opiskelin samalla joogaopettajaksi Villa Mandalassa Loviisassa. En edes tajunnut, miten kuormittunut olin, ennen kuin yhtenä päivänä töissä romahdin lohduttomaan itkuun. Istuin lähes toimintakyvyttömänä työpaikan toimistossa, itkin ja yritin sopertaa, että oon vaan niin poikki. Lopulta jäin pitkälle sairaslomalle, mikä oli kamalaa, ahdistavaa, hävettävää ja samalla niin tosi tarpeen. Näin jälkikäteen tarkasteltuna olin ollut pohjattoman väsynyt jo pidempään, olin vain sivuuttanut kaikki kehon kuiskaukset ja päättänyt pärjätä.

Sairauslomalla stressasin siitä, että töihin pitäisi varmaan joskus palata, ja samalla tunsin, etten voinut jatkaa samaa polkua. Huomasin ajautuvani elämässäni risteykseen, jossa mun piti luopua jostain. Mun piti valita yrittäjyys joogaopettajana tai päivätyö sosiaaliohjaajana, tai muuten hajoaisin kaiken sen työkuorman alle. Joogan vetovoima oli valtava, ja itselleni poikkeuksellisesti hyppäsin tuntemattomaan. Irtisanouduin vakituisesta työsuhteesta, valmistuin joogaopettajaksi ja perustin oman yritykseni Yoga Janitan 10.lokakuuta 2019.

Sain heti yritykseni alkumetreiltä alkaen ohjata joogaa paikallisilla studioilla ja avasin kotiini oman joogatilan Kotishalan. Kotishala oli kotoisa ja intiimi tila, jossa joogasimme pienryhmissä. Keitin meille aina teetä ja joogit jäivät monesti rapsuttelemaan Raili-koiraa tuntien jälkeen. Arkeni ja taakkani keveni. Olin edelleen toki tosi väsynyt, nukuin 10h yöunia ja pyhitin kalenterista paljon kokonaan vapaita päiviä. Viikoittaisia työtunteja kertyi verrattain vähän, mikä auttoi minua yhtä aikaa palautumaan uupumuksen verhosta sekä pysymään kiinni arjessa. Joogaharjoituksesta ja joogan opettamisesta sain jotenkin maagisesti voimaa, ikäänkuin jooga olisi ladannut tyhjiin akkuihini taas vähän virtaa.

Vuonna 2020 se tapahtui - nyt jo hyvin etäiseltä tuntuva korona. Joogastudiot sulkivat ovensa, ja myös minä keskeytin joogakurssit Kotishalalla. Maailman tila ja yleiset ohjeistukset pakottivat pysähtymään. Kevät oli vaikea. Olin imeytynyt joogan opettamisen virtaan, löytänyt innostavan ja kannattelevan arkirytmin, ja yhtäkkiä kaikki romuttui. Avasin Facebookiin suljetun joogaryhmän ja muutama ihana joogi osallistui etäjoogakursseilleni. Sinnittelin yrittäjän starttirahan avulla jotenkin arjessa kiinni, ja liikuin paljon luonnossa. Oma joogaharjoitus kuljetti läpi harmaiden kuukausien, läpi eristyksen ja sulkeutuneen maailman. Maailman pysähtyessä myös minä pysähdyin, kaiken kauheuden keskellä osa minusta tavallaan kiitti mahdollisuudesta hidastaa ja olla vaan. Lepo tuntui edelleen todella tarpeelliselta.

Hiljalleen saman vuoden syksyllä alkoivat värit ja virtaus palata takaisin elämään. Jatkokouluttauduin yinjoogaopettajaksi ja vähän kuin yllättäen olin mukana avaamassa uutta joogastudiota Poriin. Oli upea päästä ideoimaan ja opettamaan uudelle, ihanalle joogakeitaalle. Meitä oli mieletön opettajien tiimi jo heti alkuunsa ohjaamassa joogastudiolla, ja oli ihana päästä opettamaan huipputyyppien kanssa. Ja oli sydäntä lämmittävää huomata, miten te joogit löysitte mun tunneille uudelle studiolle jo ihan alusta alkaen.

Elettiin kuitenkin edelleen korona-aikaa, ja vuosi 2021 oli täyttä vuoristorataa. Tuntien osallistujamäärää oli rajoitettu turvavälien vuoksi ja mahtuipa vuoteen taas yksi koronasulkukin. Kamppailin myös terveysongelmien kanssa, keho löi jarrua erilaisten kiputilojen takia. Olin taas aika väsynyt, maailmantilanne stressasi, ja tämä kaikki heijastui tietenkin mieleen ja kehoon. Eikä mikään ihme, olinhan parin vuoden sisällä irtisanoutunut vakituisesta työsuhteesta, perustanut yrityksen ja ollut mukana joogastudion avaamisessa - isoja muutoksia kaikki. Palo joogaan roihusi kuitenkin edelleen, ja jatkokouluttauduin yinjoogan parissa lisää. Minä - ja maailma - tuntuivat kaipaavan lempeyttä ja pysähtymistä, hengittämistä hetkessä.

Seuraava iso muutos tapahtui vuonna 2022. Studiot sulkeutuivat kolmatta (kyllä, kolmatta!) kertaa. Olin hukassa ja lohduton. Koko yrittäjyyteni ajan olin joutunut kohtaamaan kompastuskiviä, jotka eivät vain tuntuneet ikäviltä kengänpohjassa, vaan joiden yli joutui kampeamaan itsensä ihan tosissaan. Minulla ei ollut enää starttirahan turvaa, ja studioiden jälleen sulkiessa ovensa ja joogatuntien peruuntuessa jouduin hengähtämään syvään ja miettimään omaa tulevaisuuttani. Palasin vammaispalveluihin sosiaaliohjaajaksi, tällä kertaa osa-aikaiseksi. Näin sain epävarmoihin aikoihin taloudellista ja henkistäkin turvaa, vakautta. Samalla vähän pelotti, että jaksanko, kestävätkö keho ja mieli.

Seuraavat vuodet kuluivat onneksi sitten aikalailla tasaisesti. Maailma aukesi hiljalleen, studiotunnit vakiintuivat paikalleen ja osa-aikatyö rullasi taustalla. Arjessa oli paljon happea, viikoissa useita kokonaan tyhjiä päiviä. Rutiinit toivat turvaa. Pidin pitkiä lomia, vietin paljon aikaa luonnossa ja annoin itselleni aikaa. Rakennettiin retkipaku, reissattiin mm. Norjassa ja Itä-Suomessa. Aloin taas harrastaa, tehdä juttuja vain itseäni varten, kuten tanssia ja lukea.

Kun jotain minussa alkoi hiljalleen eheytyä ja sisäiset voimavarat palautua, jokin uusi alkoi samalla kypsyä - idea, inspiraatio, uuden synnyttäminen. Aloin haaveilla online joogastudion perustamisesta. Idea oli käynyt tasaisesti mielessäni ja sitten unohtunut, mutta tällä kertaa se ei jättänyt minua rauhaan. Ajatus oli samaan aikaan hurjan kiehtova ja todella pelottava. Moni Porista pois muuttanut tuttu joogi oli vuosien varrella kysellyt minulta, miten he voisivat päästä tunneilleni. Ideasta tuli lopulta toteutus: helmikuussa 2025 juhlittiin onlinen avajaisia, ja pikkuhiljaa niin vuosien varrella tapaamani joogaajat kuin ihan uudetkin tuttavuudet alkoivat löytää onlinejoogan pariin. Olin - ja olen edelleen - häkeltynyt ja niin kiitollinen jokaisesta, joka lähtee mukaan astelemaan jooga polkua kanssani.

Ja tässä sitä ollaan. Yoga Janitan 6-vuotispäivänä. Matkani on kohdannut risteyksiä, muutoksia ja uusia polkuja. Jotkin polut ovat katkenneet ja toiset ovat ilmestyneet melkein kuin tyhjästä. Näiden vuosien varrella olen ymmärtänyt, että puskemalla ja väkisin venymällä saa aikaa uupuneen ja rikkinäisen ihmisen. Tämä pätee niin joogan asanaharjoitukseen kuin ihan siihen arkiseen elämään. Siksi haluankin muistuttaa niin itseäni kuin kanssajoogejani lempeydestä ja armollisuudesta. Toivon, että sinä ymmärrät hidastaa jo ennen kuin seinä tulee vastaan. Toivon, että annat itsellesi aikaa, sillä palautumista ei voi hoputtaa.

Mun viisi vinkkiä sulle voisivatkin olla:

Luopuminen. Toivon, että mun tarina voi muistuttaa sua siitä, että jos jokin ei toimi, uskalla luopua siitä. Uutta voi syntyä vasta, kun vanhasta päästää irti.
Hidastaminen. Kun keho ja mieli lyövät jarrua, ei tarvi puskea ja yrittää selviytyä. Saa tehdä vähemmän, ottaa tilaa ja aikaa.
Elämään kuuluu mutkia. Matkan varrelle mahtuu nousuja ja laskuja. Älä lannistu notkahduksista, vaan luota, että harmaa jakso ei kestä ikuisesti.
Rutiinit. Rutiinit luovat turvaa silloin, kun elämä horjuttaa. Voit vaikka aloittaa aamun aina samalla tutulla tavalla tai tehdä jonkin muun oman pienen, arjessa kiinnipitävän rutiinin itsellesi.
Luottamus. Luota siihen, että elämä kantaa. Jossain horisontissa on luvassa jotain parempaa. Haaveile, maalaile, unelmoi.

Uupumuksesta omille jaloilleen

miten saada jooga-harjoituksesta rutiini